Eläinten osteopatiasta apua lemmikeille

    Moni ihminen huoltaa kehoaan säännöllisesti ja tietää, kuinka tärkeää lihashuolto on. Mutta kuinka moni tulee ajatelleeksi, että myös lemmikkien lihaksia tulisi huoltaa? Eläinten osteopaattinen hieroja on kehonhuollon ammattilainen, joka on erikoistunut koirien ja hevosten hoitamiseen.

Kuten ihminen, myös eläin voi kärsiä erilaisista jumeista ja niistä aiheutuvista ongelmista. Osteopatian avulla ongelmia voidaan paitsi hoitaa myös ennaltaehkäistä. Tuloksena on terve ja hyvinvoiva lemmikki. Moni löytää eläinosteopatian vasta siinä vaiheessa, kun eläin kärsii vaivoista, joille ei tunnu löytyvän ratkaisua.

Eläimen kivun tunnistaminen voi olla vaikeaa, sillä lemmikki ei osaa ilmaista tuntemuksiaan suoraan. Kipu voi käydä ilmi esimerkiksi muuttuneesta käytöksestä tai liikkumisen vaikeutumisesta. Lääkehoito ei ole tehokas ratkaisu kehon jumeista johtuviin vaivoihin. Eläinten osteopaattinen hieroja voi sen sijaan tuoda avun lemmikille jopa vain yhden hoitokerran jälkeen.

Eläinten osteopatia hoitomuotona

Osteopatia on vanha manuaalinen hoitomenetelmä, joka on kehitetty alunperin Yhdysvalloissa. Osteopatia on laaja hoitomuoto, jossa huomioidaan lihasten lisäksi myös luusto sekä tuki- ja liikuntaelimet kokonaisuutena. Osteopatiaan kuuluu muun muassa nivelten manipulaatiohoito. Osteopatian perimmäinen tarkoitus on saada keho toimimaan oikein siten, että se on kykenevä parantamaan ja hoitamaan itse itseään. Erityisesti selkärangan toiminta on oleellista terveelle keholle. Koska osteopatia on monipuolinen ja lempeä hoitomuoto, se sopii ihmisten lisäksi myös eläimille. Eläinten osteopaattinen hieroja on perehtynyt eläinten kehon toimintaan ja anatomiaan. Osteopatia on sopiva hoitomuoto kaikenikäisille koirille ja hevosille aina näyttelykoirista kilpahevosiin. Nuorten eläinten vaivoja voidaan ennaltaehkäistä korjaamalla asentovirheitä ja puuttumalla kasvuhäiriöihin. Toisaalta osteopatia voi toimia tehokkaana kivunlievityksenä vanhoille eläimille, joilla saattaa olla parantumattomia sairauksia. Eläinten yleisimpiä vaivoja ovat selkärangan ja lonkkien ongelmat, purentaongelmat ja erilaiset käytöshäiriöt. Eläin saattaa ilmaista kipua muuttumalla vaisuksi tai aggressiiviseksi. Tällöin eläinten osteopaattinen hieroja voi muuttaa käytöksen takaisin normaaliksi.

    Eläinten osteopaattinen hieroja aloittaa eläimen hoitamisen tutustumalla eläimeen ja sen terveyshistoriaan. Joskus ongelmia voivat aiheuttaa pienetkin tapahtumat tai onnettomuudet, jotka ovat saattaneet jäädä omistajalta huomaamatta. Ehkä koirasi on hypännyt liian rajusti sohvalta alas tai liukastunut ulkona leikkiessään. Ammattimainen eläinosteopaatti löytää myös lemmikin piilevät vaivat eläintä tunnustelemalla. Hoidon aikana eläimen rentous on tärkeää, joten hoito alkaa rentoutuksella. Pieniin ja akuutteihin vaivoihin voi riittää jopa vain yksi hoitokerta. Pitkäaikaiset, krooniset vaivat sen sijaan vaativat pidempää hoitojaksoa ja useita hierontakäyntejä. Hoidon aikana kehon toimintahäiriöitä korjataan erilaisilla manipulaatiomenetelmillä. Esimerkiksi selkärangan fasettilukkojen avaaminen parantaa lemmikin liikkuvuutta ja avaa lihaskireyksiä. Hoidon pituus riippuu siitä, kuinka eläin reagoi hoitoon.

    Osteopatian hyödyt lemmikille

Osteopatia on hyvin kokonaisvaltainen hoitomuoto, joten se saattaa riittää ainoana hoitona pitämään lemmikkisi terveenä ja toimintakykyisenä. Osteopatiasta voi hyötyä myös lemmikki, jolla ei ole erityisiä vaivoja. Koska hoitotapa on lempeä, se rentouttaa ja on yleensä nautinnollinen kokemus eläimelle. Esimerkiksi kilpahevosilla osteopatia voi auttaa laukaisemaan treenin ja kisojen aikana syntyneitä lihasjumeja. Jos lemmikki on loukkaantunut tai käynyt leikkauksessa, osteopatia voi olla myös tehokas kuntoutusmenetelmä. Se paitsi auttaa kipuun, myös nopeuttaa toipumisprosessia. Osteopatialla voidaan vaikuttaa jopa eläimen hormonitoimintaan. Siksi hoito voikin olla hyödyllisestä ennen eläimen astuttamista. Ammattimainen eläinten osteopaattinen hieroja myös kertoo asiakkaalle, milloin osteopatia ei riitä vaan eläin tarvitsee eläinlääkärin apua. Osteopatia on lempeä mutta tehokas hierontamuoto, joka ennaltaehkäisee ja korjaa lemmikkisi vaivoja. Seuraavan kerran kun varaat itsellesi hieronta-aikaa, kannattaa miettiä, olisiko myös lemmikkisi ansainnut rentouttavan visiitin eläinosteopaatin vastaanotolle. Saatat yllättyä hoidon tuloksista positiivisesti.